The story of

Lapsena en suostunut lähtemään päiväkotiin, ennen kuin olin istunut äitini sylissä vartin verran joka aamu. En itse muista ollenkaan tällaista, ja aikamäärekin saattaa olla hieman liitoiteltu, mutta sen muistan, milltä äitini sylissä tuoksui. Lämpimältä, vähän myskiseltä, iholta. Mieti hetken – miltä oma äitisi tuoksuu? Mieleesi ei välttämättä juolahtanut tuoksuja kuvailevia adjektiiveja lainkaan, vaan rakasta ihmistä miettiessä haluaisi kuvata tuntemuksiaan kokonaisvaltaisesti – minun äitini tuoksuu turvalliselta, lempeältä ja rakastavalta. Tuoksut ovatkin aistimuksia, joita on erityisen vaikeaa kuvailla. Hajuaistimme on niin voimakkaasti linkittynyt tunteisiimme, että sama tuoksu voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita ihmisille.

Hullaanuin ensimmäisen kerran ihmisen tuoksusta ensimmäisellä luokalla. Mahtava ja vähän hassu ranskalainen luokanopettajani puhui kovaa mutta lempeästi, ja auttoi aina pyydettäessä piirtämään kaunokirjoituksen kiemurat tasaisemmin. Tiedäthän – se opettaja, joka kallistuu pulpetin ylle korjaamaan touhuamista. Koulu-uraltani muistan joidenkin opettajien pahanhajuiset hengitykset ja vähän ruoanhajuiset vaatteet, mutta Anne Dubois ei koskaan tuoksunut sellaiselta. Hän tuoksui pariisilaiselta tuulelta, auktoriteetilta ja vähän samalta kun sileät kivet tuoksuvat sateen jälkeen. Kysyin häneltä kerran, että miten hän onnistui tuoksumaan niin hyvältä? Mieleeni ei siinä vaiheessa vielä juolahtanut, että kyseessä voisi olla muu kuin opettajani ominaistuoksu. Hän kertoi minulle, että kyseessä oli parfyymi, ja hieno sellainen! Ekaluokkalainen muistini ei kuitenkaan onnistunut muistamaan parfyymin ranskankielistä nimeä monta kuukautta, mutta uteliaisuuteni heräsi samoin tein. Vuosi oli 1998, ja asuimme Länsi-Afrikan Burkina Fasossa. Kestäisi vielä monta kuukautta, että myysteeri selviäisi.

Vietimme kesälomat Suomessa, ja kesäkuun loppu merkitsi minulle aina lentokonetta, kilttejä lentoemäntiä ja yhdeksänkymmentäluvun Air Francen aterioita, joita rakastin. Kesä tarkoitti myös sitä, että koko vuoden ostokset tehtiin yleensä sen kuluessa –tuolloin Burkinasta oli vaikeaa löytää sopivia lastenvaatteita ja äidin vaaleanvihreitä Clinique-puutereita, muun muassa. Niitä ja muita äitini meikkejä kävimme ostamassa Stockmannilta, joka silloin henki mielestäni maailman suurinta luksusta. Sen vaaleilla käytävillä sen ensimmäisenä tajusinkin: oli ilmeisesti olemassa kokonainen osasto hajuvesille! Nuuhkin ne kaikki innokkaasti läpi noudattaen erityistä varovaisuutta – nyt jos ikinä olisi hetki löytää Annen käyttämä parfyymi. Kävin hyllyt yksitellen läpi, kunnes tuttu tuoksahdus tuli selkeästi vastaan. Muistan edelleen sanoinkuvailemattoman riemun, jonka koin kun sain haistaa ensimmäistä kertaa Yves Saint-Laurentin Rive Gauchea suoraan pullosta – mysteeri oli ratkennut! Tuoksu kuljetti minut saman tien valoisaan luokkaamme, jossa oli metalliset tuolit ja mangopuiden varjot seinillä. Otin heti nimen ylös, ja seuraavana syksynä kävin ensitöikseni kysymässä opettajalta että olinko osunut oikeaan. Yllättynyt Anne halasi ja vahvisti, että olin onnistuneesti suorittanut tutkimukseni.

Siitä päivästä lähtien olen kysynyt jokaisen opettajani käyttämän tuoksun, ja käynyt haistelemassa niitä sitten Stockan hajuvesiosastoilla kesäisin. Parhaat niistä muistan edelleen: tokan luokan englanninopettajan Jeminan, ja Issey Miyaken L'Eau D'Isseyn. Kolmannen luokan sijaisen ja Flower by Kenzon. Kasiluokan äidinkielenopettajan Tiinan ja Cliniquen Happyn.

Törmäsin sattumoisin Anne Duboisiin 15 vuotta myöhemmin, ja hän tuoksui ilokseni edelleen samalta. Silloin päätin myös, että haluan olla nainen, joka tuoksuu samalta pitkään. Siitä alkoi täydellisen tuoksun metsästykseni.